Ekovoimalaitokselle päivitetty ympäristölupa
Alurhallintovirasto on 28.12.2023 antanut päätöksen Lounavoiman kesäkuussa jättämään ympäristöluvan muutoshakemukseen. Uusi päätös nostaa Korvenmäen ekovoimalaitoksen jätteenkäsittelykapasiteetin 120 000 tonnista 135 000 tonniin vuodessa sekä antaa mahdollisuuden uusien jätejakeiden käsittelyyn.
Uusia mahdollisia käsiteltäviä jätejakeita ovat muun muassa terveydenhuollon erityisjätteet, kyllästetty puu sekä maatalouden likaantuneet kuivikkeet. Esimerkiksi painekyllästetty puu on luokiteltu vaaralliseksi jätteeksi, mutta se on laadultaan laitokselle teknisesti hyvin soveltuva jäte.
– Laitoksen tekniikka ja puhdistusjärjestelmät sopivat erittäin hyvin myös tällaisten jätejakeiden käsittelyyn. Tällä pyritään varmistamaan riittävä kaukolämmön tuotanto sekä kilpailukykyinen hinta myös jatkossa, toimitusjohtaja Petri Onikki kertoo.
Lue lisää muutoksista lupahakemuksen jättämisen yhteydessä tekemästämme tiedotteesta.