Lounavoiman toisen syvälämpökaivon poraustyöt käynnissä
Lounavoiman ekovoimalaitoksen yhteyteen rakennettavan syvälämpövaraston rakennustyöt ovat käynnissä. Aiemmin poratun ja koekäytössä olevan ensimmäisen syvälämpökaivon rinnalle on nyt alettu porata uutta kaivoa. Syvälämpövaraston toisen ja kolmannen kaivon poraukset jatkuvat pitkälle kesään. Tuotantokäyttöön syvälämpövarasto saadaan ensi talvena.
Syvälämpökaivot sijoittuvat jätebunkkerin ja kuonan välivarastointihallin läheisyyteen. Syvälämpökaivon poraus ei vaikuta Korvenmäen alueen muihin toimijoihin tai alueella asioiviin, mutta työt voivat aiheuttaa jonkin verran normaalista poikkeavaa ääntä ja pölyä alueella. Käynnissä ovat myös syvälämpövarastoon liittyvien pumppaamo- ja muuntamorakennusten rakennustyöt.
Syvälämpökaivoihin talletetaan kesäaikana syntyvää ylimääräistä lämpöä, jotta sitä voidaan käyttää talvella, kun lämmöntarve on suurimmillaan. Jos kolmesta ensimmäisestä kaivosta saadut kokemukset ovat hyviä, tavoitellaan yhteensä kuuden syvälämpökaivon varastoa. Kuuden syvälämpökaivon lämpövarasto tuottaa lämpöä jopa yli 10 GWh vuodessa, mikä vastaa 400–500 omakotitalon vuotuista lämmöntarvetta.